KAIKEN KANSAN KYMPPI, Raatin ratakymppi 14.9.2011 Oulussa
Suomalaiset tulevat!
Sateen raikastaman syysillan aikana kohtasi uuden Raatin urheilupyhätössä palloilijoita outo näky; rataa kiersi perin monta kierrosta kymmeniä kuntoilijoita – kiivaasti juosten. Kaikki juoksijat olivat sitkeitä, marsseissa karaistuneita suomalaisia, joista osa testasi kympin ”virallista” ennätystään, osan juostessa sen kovana valmistautumisharjoituksena Kiimingin ja Munchenin maratoneille. Olihan maratonjuoksu pala heidän omaa identiteettiään, loisteliasta menneisyyttään.
Järjestäjien innostus kiehui niin voimakkaana, että voittajille, joita kaikki juoksijat olivat, visioitiin ikuista eläkettä ja loppuiäksi tervaporvarien tarjoamia pizzoja. Kiihkeä odotus täytti koko stadionin.
Hullu alkuvauhti
Kello 18 kaikki 30 juoksijaa seisoivat radalla. He puristelivat toistensa käsiä, rykivät, tömistelivät jalkojaan ja solmivat tuon tuostakin kengän nauhojaan. Jotkut taisivat jauhaa mälliä suussaan. Juoksijat jaettiin alle ja päälle 40 minuutin tavoiteaikojen mukaisesti kahteen erään. Numerolaput neulottiin rintaan…kilpailun kierroslaskijat ja valmentajat, sekä lääkäri valmiina soittamaan täysin varustetun ambulanssin, nyökyttelivät everstille, joka ampui lähtölaukauksen.
Pöly kieppui toimitsijoiden ympärillä, kun miehet ja naiset pyyhälsivät kohti täyttymystä. Vain muutama oli aikaisemmin juossut ratakympin, useimmat tuskin puoliakaan siitä, sillä he olivat puhtaita luonnonjuoksijoita.
Kärkeen kipitti hurjaa vauhtia langan laiha Marko valkoiset hampaat vilkkuen hymyssä suin. Jälkeenpäin hänen väitettiin naukkailleen konjakkia urheilujuomapullostaan tasaista tahtia ennen lähtölaukausta, kun niin hymyilytti. Kärjen vauhti oli yltiöpäinen, yksi järjestävän seuran kyynelehtivä juoksija käpertyi nurmelle lääkärin pelätessä taistelukentän täyttyvän ruumiista.
Ratkaisun hetket
Ratakymppi on tappomatka. Timon olkapään takana kuuluu huohotusta. Kuka se on? No, Tuomas on suunnistaja ja Timo jaloista päätellen maileri, eivätkä he osaa jakaa voimiaan vaan taistelevat väsymystä ja epätoivoa vastaan. Tuomas kiristää uudestaan ja pahaenteinen rahina häipyy kuulumattomiin. Alkaa toivottoman pitkä matka. Ari-Pekka on kokenut urheilija, taivaltanut tasaisesti, hätäilemättä. Saattanut talven hiihtolenkeillään jopa pysähtyä hiihtomajalle, juonut munkkikahvit, pyyhkäissyt viiksiään ja jatkanut taivalta. Markon ilme on voitontahtoinen, menee jo kohti mainetta ja rajatonta kunniaa, takoo rataa kuin kone.
Voitto!
Tavallisesti niin rauhallinen ajanottaja on pois tolaltaan. Hän on heiluttanut ratkennutta hattuaan kuin mieletön. Eräällä penkkirivillä pyyhkii silmiään ylvään näköinen nainen, liekö leski vaiko voittajan vaimo. Kansallinen hurmio kokee täyttymyksen, kun maaliin juoksee lisää suomalaisia. Ketään ei diskata vaan kaikki ovat voittajia. Hetki on ikimuistoinen.
Tuona syksyisenä iltana voittajalle tarjottiin rahaa, tavaraa ja palkintoja, mutta hän kieltäytyi kaikesta, halusi pysyä amatöörinä. Sille ei hänkään voinut mitään, että lukuisat tervaporvarien pizzeriat halusivat ottaa nimekseen Marko. Häntä ei löytynyt kilvan jälkeen mistään, oli palannut omaistensa luo kotiin. Ihmeteltiin, juoksiko hän niin hyvin tehdäkseen vaikutuksen rakastettunsa uppiniskaisiin vanhempiin. Valokuvaaja kuvasi voittajan näköistä hahmoa ja möi kuvia kaduilla toimittajan kirjoittaessa epätoivoisena jutun, jossa oli vain nimeksi totta.
Ratakympin, jota on juostu vuodesta 1975 lähtien (aikaisemmin nimellä Liiton/Suomenmaan kymppi) legendan pohjalta syntyi Kaiken Kansan Kymppi, mutta kysymys on tositapahtumasta.
Pekka
Marko Heikkinen, voittaja!
