Pohjois-suomalaista pyöräilylogistiikkaa |
| 27/07/2010 |
Pohjois-suomalaisten pyöräilyseurojen puuhamiehille ja lapsiperheille pyöräilykilpailuihin valmistautuminen on tuttua tohinaa; pakkaamista, kantamista, noutamista ja organisoimista, missä Pyöräilijä on kaiken yläpuolella. Edestakaista kulkemista pyörä- ja ruokakaupan välillä, sillä juniorit pitää kuskata valtakunnan toiselle puolelle ISM-kisoihin. Välillä Pyöräilijä makaa sängyllä ja yrittää meditoija leposykkeen alle 40/min tavoitteena myös leposykkeiden sm-kisat. Kesken matkaa vaihdetaan kuskia, sillä Hän vetää viimeiset mäki- ja peesiharjoitukset PSP:n peräkärryn takana, rouvan ja kärsimättömien lasten ilakoidessa autossa.
Tässä sitä mennään raskaustestin näyttäessä aikoinaan kahta viivaa. Anoppi kysyi silloin lahjatoivomusta tuleville pikkuisille ja Pyöräilijä toivoikin pyörän perässä vedettäviä kärryjä ja itsekudottuja vauvan vaatteita tulevan sponsorin, sekä Pro Tour-joukkueiden logoilla varustettuina. Kaiken kokoisia pyöriä oli tilauksessa ennenkuin päivänsäteet olivat nähneet ensimmäistäkään valonpilkahdusta tulevaisuudestaan. Öisin Pyöräiljä näki hikisenä painajaisia, josko lapset alkavatkin harrastaa balettia pyöräilyseuran treenien sijaan ja nimistä keskusteltaessa Hän näki ne hiukan erilaisena kuin muilla -mitä jos Lance...? Sähköpostilla tuli kysyttyä seuran entistä ja Suomen ensimmäistä Tour de France -kuskia Joonaa kummiksi.
No...Hyvinkäällä järjestettiin loistavat ISM-kisat hienoissa puitteissa pohjois-suomalaisten napatessa 14 mitalia kotiin viemiseksi. Oululaisista OTC:n Jenni Karvonen pesi kilpasiskonsa molempina päivinä ja Marko Törmänen jatkoi kauden mitaliputkeaan tempon pronssillaan. Jenni on todella kovakuntoinen, monipuolisesti liikkuva tyttö ja Marko ammattimaisesti asiaan suhtautuva urheilija, mistä haaveilijat voivat ottaa opiksi. Veijo Vahteri ajoi Ouluun hopeaa tempossa ja pronssia maantiellä, mikä oli hänen kymmenes sm-mitalinsa veteraanisarjoissa. Pm-mitaleja niitä on neljä. Olin mukana kuuden kaverin irtiottoporukassa, missä Veijo tykitti pitkään, hartaasti ja kovaa ja todella ansaitsi ensimmäisen maantiemitalinsa. Timo Karvonen kompuroi edellä kolaroiviin muutama kilometri ennen loppukiriä ja peli oli hänen osaltaan kauden päätähtäimessään pelattu. Karvosten perhe ansaitsee kunnioitettavan huomion, sillä he ajoivat koko nelihenkisen perheen voimin mallikkaasti ja jatkavat kohti seuraavia koitoksia. Antti Räty oli mukana irtiottoporukan takaa-ajossa, mikä oli tällä kertaa liikaa kovavauhtisen kilpa-ajon ja lämmön seurauksena. Antti kertoi kramppien aiheuttaneen jo nuorempana hankaluuksia kunnon kilpa-ajossa, mihin keinot täytyy selvittää. Edessä on hienolla ihmisellä hieno ura kilpapyöräilyn merkeissä. Esimerkillinen urheilu-ura on jatkunut pitkään Jaakko Alalahdella, joka nappasi kultaa ja hopeaa M70 sarjassa, mihin Jennillä on 60 vuotta aikaa keskittyä ja pyörittää kampiaan. Tempossa Jouni Kukkonen ajoi totutusti kovaa kuten Petri Åkerman ja jalkavaivainen Tuomo Pelttari, sekä Kent Sippola maantiellä. Markku Väyrysen ja Petri Pesosen porukat tekivät jäätävää jälkeä etelän helteessä, missä pohjois-suomalaiset juniorit jatkoivat touriaan Solvallan leirille 13 juniorin voimin useiden vanhempien osallistuessa myös leirin huolto- ja vetohommiin. Tämän vuotiset ISM-ajot osoittivat buumin olevan koko pyöräilevällä PSP:llä päällä ja ensi vuoden tavoitteeksi kannattaa asettaa myös Suomessa ajettavat Pm-kisat.
Niin...on muotia puhua yhteisöllisyydestä ja kotona sen voi aloittaa pienin askelin ottamalla rouva huomioon. Aktiivisempaan rooliin pyöräilyn tiimoille. Se aloitetaan antamalla hieno, ehkäpä kylkiäisenä saatu roosapaita hänelle. Yhtäkkiä talliin ilmestyy sitten uusi pyörä. Prosessi jatkuu ja ennenpitkää rouva löytääkin itsensä ISM-kisoista hoikkana, nuorekkaana, kuraisena, väsyneenä -selvästi onnellisena ja hän rakastaa sitä! Syysmasennus saattaa iskeä, sillä seuraaviin ISM-kisoihin on vielä vuosi, mutta se vältetään ostamalla hänelle uusi mekko peittämään arpia ja kettingin jälkiä sääristä. Niinpä rouvankin mielestä Dexal sopii mainiosti tekemäsi kakun kostukkeeksi! Siitä Pyöräilijä tietää löytäneensä sen ainoan oikean seuraaville monille, hyville vuosille elämän tandemilla!
Pekka
TakaisinComments
| Ei löytynyt |
Add Comment






