Panu Liedolle uran ensimmäinen Suomen Mestaruus triathlonin yleisessä sarjassa

08/08/2010
Uutiset >>

Kuopiossa kisattiin la 7.8. helteisessä säässä SM-mitaleista sprinttimatkalla, jossa Panu näytti kaapin paikan heti alusta lähtien tekemällä täysin soolosuorituksen ja ottaen makean mestaruuden. Samalla hän kirkasti Kokkolan perusmatkan hopeisen mitalin kultaiseksi ja näin yksi kauden tavoitteista toteutui. Meno oli juuri päättyneen, tehollisesti kovan Espanjan leirin jälkeen vielä hiukan tukkoista, mutta varsinkin uintiosuus ja juoksun loppu olivat hyvää menoa. Myös pyöräilyosuus oli olotilaan nähden positiivinen suoritus, sillä takaa-ajat Tuukka Miettisen johdolla eivät saaneet Panua kiinni. Juoksuosuuden toinen kierros antoi viitteitä siitä, että loppukauden kisoissa on lupa odottaa hyviä kansainvälisiäkin suorituksia. Panu repäisi jo reilun minuutin johdon uintiosuudella, joka käytiin ilman märkäpukua lämpimissä vesissä. Pyöräilyosuudella takaa-ajoporukka pääsi jo reilun puolen minuutin päähän, mutta sitten porukalla ei yhteistä säveltä löytynyt ja Panu pääsi juoksuosuudelle selvässä johdossa, jota pysytyi vielä vitosen juoksuosuuden aikana lisäämään. "Kokonaisuutena täysipainoinen suoritus kovan leirin jälkeen, jolla haettiin kisakovuutta syksyn koviin kisoihin", tiivisti Panun valmentaja Marko Törmänen. Seuraava kisa Panulla on kahden viikon kuluttua Tsekeissä.

 
N 23 sarjassa Veera Alari jatkoi kultaista putkeaa, ottaen jo kesän toisen mestaruutensa.
M 23 sarjassa Olli Karioja voitti hopeaa.
 
Tulokset täältä: http://www.championchip.fi/skriptit/tulokset/index.asp?id=714
 
Onnittelut voittajille!!
Takaisin

Comments

Ei löytynyt

Add Comment