Oulujoen Nallikari Avovesiuinti 3.8.2011

03/08/2011
Uutiset >>

Oulujoen Nallikari Avovesiuinti  onnistui upeasti Raatinsaaren venevalkamasta käsin.

Ensimmäinen Oulujoen Nallikari Avovesiuintitapahtuma järjestettiin keskiviikkoiltana 3.8.2011 aurinkoisessa ja lämpöisessä Oulun ensimmäisen uimastadionin puitteissa Ämmänväylän vesialueella. Tapahtuma oli järjestäjien, osanottajien, yhteistyökumppaneiden ja katsojien, joita oli kevyen liikenteen silloilla, sekä Linnansaaren, Raatinsaaren ja Pikisaaren rannoilla, kannalta suksee! Rantasaunaseuran telttasauna oli uimareiden suosiossa kisan jälkeen.

Sarjoja oli harrastelijoiden Sokerijussisarjassa, Oulujoen tonnilla ja Oulujoen avovesiuintimestaruuskilpailun 2000 m:llä kahdeksan, joihin osallistui 30 rohkeaa uimaria. Lähtö tapahtui vedestä Raatin venevalkaman laiturin nokalta halliuintikilpailuissa käytettävällä lähtöpiippauksella ja maali veneiden laskupaikan laiturin nokalla. Avovesiuimarit kiersivät sarjasta riippuen triathlonkilpailuissakin käytettävän ”kolmioradan” joko kerran, kaksi tai neljä kertaa.
 
Naisten sarjan voitti Sanghain halli mm -kisojen tulosrajoja kolkutellut Linda Laihorinne, jolle uskomattoman hyvän vastuksen antoi märkäpuku päällä uinut triathlonisti Suvi Lavonen. Miesten sarjaa dominoi myös triathlonisti Samuli Keisu tyttöjä pari minuuttia nopeampana. Lindalla näytti avovedessä uinti olevan selkeästi uusi elementti lievänä suunnistusvirheenäkin.
 
Oulujoen Nallikari Avovesiuinnit järjestettiin Oulu Triathlon & Cycling, Oulun Talviuimarit ja Oulun Uinti 1906 yhteistyönä; seurojen joiden toiminta liittyy laaja-alaisesti vesiurheiluun. Uimareiden turvallisuudesta vastasivat soutajat Hannu Hiltunen ja Pekka Kerttula perämoottoreineen, sekä kajakki- ja kanoottimiehet Hannu Kaikkonen ja Mikko Merihaara. Turvallisuus onkin tärkein asia avovedessä uitaessa. Uimarin on helpompi keskittyä omaan suoritukseensa, kun voi luottaa tarvittaessa nopeaan apuun.
Kiitämme yhteistyöstä Nallikari Lomakylää, Ravintola Sokerijussia, Oulun kaupungin liikuntavirastoa, Oulun Tietotekniikkaa, Intersport Rintamäkeä ja Oulun Rantasaunaseuraa. Suuret kiitokset kuuluvat ennenkaikkea maan hiljaisille eli talkoolaisille, yleisölle ja etenkin kaikille rohkeille uimareille.

Maarit Sihvonen

Oulun Talviuimarit pj

Pekka Hartikka

Oulu Triathlon & Cycling pj

Samuli Aalto

Oulun Uinti 1906 päävalmentaja


Takaisin

Comments

Ei löytynyt

Add Comment