Kaiken Kansan Juoksusarjan 1. osakilpailu 5000m:n hallijuoksu

19/01/2012
Uutiset >>

HEIPPA!

Olipa kiva juttu ku torstaina oli hallilla paljon osallistujia 5000m juoksussa! Tulokset liitteenä.

Olisi suotavaa, että juoksijat ilmoittaisivat Matti Puukalle synt.aikansa ja edustamansa urh.seuran (jos sellainen on). Myös mahd. virheistä ilmoitetaan Matille. Näin Matti voi ilmoittaa  tulokset SVU:n sivuille ja Tilastopajalle.

Sarjat on noihin tuloksiin merkattu "virallisen sarjajaon" mukaan. Kaiken Kansan juoksusarjassahan kuitenkin huomioimme sarjat eri tavalla;

senkin vuoksi olisi tärkeää saada kaikkien juoksijoiden synt.ajat, kiitos.
Ystävällisenä pyyntönä seuraavia juoksuja ajatellen; ilmoittautukaa mieluiten ennakkoon tai paikan päällä ainakin viimeistään puoli tunti ennen ensimmäisen
erän alkua. Muuten tulee ruuhkaa, eräjaot ja suunnitelmat menevät uusiksi ym. hidastuttavia/toimitsijoiden tehtäviä hankaloittavia asioita ilmaantuu. Niistä kärsivät sitten kaikki ja esim. hallin muilta käyttäjiltä tulee neg. palautetta. Yhdessä yritämme ja yhdessä selviämme, kun noudatamme ohjeita ja sääntöjä:)
 
Muistattehan ja tiedättehän, että myös kuntomaratonareiden (saatikka sitten puolikasta/kymppiä juoksevien) olisi hyvä juosta itselleen selkeästi "alipitkiä" matkoja
testi- ja kisamielessä. Niiden avulla saadaan nopeutta, voimaa, vauhtikestävyyttä...kaikkea mahdollista. Kaikille juoksua harrastaville suositellaan sekä yli- että alipitkiä matkoja juostaviksi. Niiden merkitystä ei voi väheksyä, jos haluaa kehittyä (olipa tavoitteet sitten mitä tahansa). Muistakaa, että jokainen vertaa tuloksia itseensä.
Toistenkin kanssa toki saa kisailla, jos löytyy kilpailuhenkisyyttä ja jopa nauttii itsensä "kiduttamisesta". Kun juoksee muutamia alipitkiä matkoja testimielessä, alkaa kympin ja puolimaratonin vauhti tuntua vähitellen kevyeltä...joka takaa oman vauhdin paranemisen. Kun kroppa/lihakset ovat tottuneet nopeampitempoiseen juoksuun, löytyy voimaa myös pitempien matkojen tuskaisilla kilometreillä. Lihaksisto + pää vaan kummasti "muistaa", mitä on tullut tehtyä:)
 
Näihin alimatkoihin pääsee helposti osallistumaan:
 To 26.1. klo 20 alkaen Ouluhallilla 800m (ilmoittautuminen matti.puukka@gmail.com ; mielellään siis ti mennessä)
 To 9.2. klo 20 alkaen Ouluhallilla 1500m
 To 23.2. klo 20 alkaen 400m (Ouluhalli)
 
Seuraava Kaiken Kansan Cooperin testihän on ke 15.2. (katso www.kuivasjarvenaura.fi )
 
Muistattehan lisäksi Iin testijuoksut (seuraava 28.1.) ! 
 
Juoksuterveisin Riitta

 

TULOKSET: click!

Takaisin

Comments

Ei löytynyt

Add Comment