Juha Kangaskokko pukeutuu OTC:n hiilikuitupaitaan duathlonissa

12/04/2010
Uutiset >>

Juha Kangaskokko on viime kesän kolminkertainen SM-hopeamitalisti. Kakkospallille oululaispolkija nousi XC:ssä, maratonilla ja cyclocrossissa. Vuonna 2005 ensimmäisen miesten SM-pronssin jälkeen hopeaa ja pronssia on tullut, vuoden 2007 "pelkkää" hopeamitalia lukuun ottamatta, joka vuosi.

Juhan piinapenkki

 

1. Mikä sai sinut tulemaan seuramme toimintaan mukaan?
2. Miten talven harjoittelut ovat sujuneet?
3. Mikä tai mitkä ovat tulevan kesän tavoitteet?
4. Mieluisin harjoitus ennen kilpailukautta, jonka voisit vinkkinä kertoa muillekin?

1. Viime kesänä aloin juoksemaan hieman entistä enemmän, ja huomasin nopeaa kehitystä, mikä onkin normaalia lähtötason ollessa alhainen. Muutaman harjoitusduathlon- ja maastoduathlonkisan innoittamana (eikä voi väheksyä myös samoihin aikoihin alkanutta seurustelusuhdetta triathlonin harrastajan kanssa) syttyi kipinä kokeilla erityisesti maastoduathlonia tulevana kesänä.
Lisäksi myös pyöräilyn ollessa seuran ohjelmassa, ajattelin olla jollain tasolla (esim. yhteislenkit) mukana levittämässä pyöräilyn ilosanomaa myös triathlonin puolelle :)

2. Olosuhteet ovat olleet haasteellisemmat kuin muutamina aiempina vuosina, mutta kokonaisuutena ihan kohtalaisesti on sujunut. Olen panostanut määrän sijasta laatuun, kesällä nähdään miten painopisteen muutos on toiminut.

3. Ykköstavoitteeni on Suomen mestaruus jossain pyöräilylajissa, lähinnä xc, maraton ja cyclocross. Myös mainitut duathlon- ja erityisesti maastoduathlonkilpailut kiinnostavat, ja maastoduathlonista on tavoitteena ottaa SM-mitali.

4. Pyöräilyurani alusta asti on ollut hienoa, kun tiet alkavat keväällä sulaa ja päästään purkamaan talven energioita maantielle. Kevään reippaat porukkalenkit missä ajetaan hienossa keväisessä auringonpaisteessa hyvällä porukalla pitkään ja kovaa, ovat suosikkejani. Eri syistä mainitut lenkit ovat vain jääneet viime vuosina harmittavan vähälle. Kovia porukkalenkkejä ei vain voi tehdä yksin vaan tarvitaan kovaa porukkaa, joten mukaan vain!




 

Takaisin

Comments

Ei löytynyt

Add Comment